perjantai 27. heinäkuuta 2007
Olen Puolassa
Kuulin vasta nyt viimeisena kongressipaivana, etta tassa pikkukylassa on ilmainen nettiyhteys. (Ehka ihan etten pystynyt harjoittamaan lempiaddiktiotani...kasvattaa luonnetta. ) Sita vaan haluan sanoa, etta hengissa olen (valilla vain snickersin voimalla...ainoa suklaa mista voi olla varma). Mutta joo, en ole kuollut nalkaan vaikka puolet viikosta luulin etta kaupungissa ei normaalia kauppaa, vaan vain sellainen, missa pitaa pyytaa kaikki tiskin takaa. Ihan mielenkiintoista, kun taytyisi lukea kaikki sisallysluettelot eika osaa slaavilaisia kielia...ainakaan viela. :D Onnistuin eilen jo ostamaan sukat merkkikielella. Nojoo, mutta pointti taisi tulla perille. Etta ehjana olen. Tarinoin sitten myohemmin enemman. Huomenna lahden Gdanskin, Vilnan ja Tallinnan kautta takaisin. Perilla olen johonkin aikaan maanantaina. :)
perjantai 20. heinäkuuta 2007
keskiviikko 18. heinäkuuta 2007
Bonuskortti
Tänään minulle tuli yksi pluspiste lisää aikuisuustestistä: S-Etukortti! Sellaisen sitten hankin... Olemme Sinin kanssa keksineet muutaman hyvän uuden kohdan aikuisuustestiin eli taidan muuttaa pisteeni vasta päivityksen jälkeen, mikä luultavimmin tapahtuu joskus elokuun puolella.
tiistai 17. heinäkuuta 2007
Zorse?!
Puuhakirjasta opimme kivoja vitsejä...esimerkiksi:
Mitä saadaan kun risteytetään kenguru ja käärme?
Hyppynaru.
Mutta mitä tapahtuu kun risteytetään hevonen ja seepra?
Mitä saadaan kun risteytetään kenguru ja käärme?
Hyppynaru.
Mutta mitä tapahtuu kun risteytetään hevonen ja seepra?
Sellainen on Puuhamaa!
...siis millainen? Ensinnäkin päivä Puuhamaassa estää mummoutumista. Toisekseen se on hyvää treeniä. (Lihakset on tänään niin kipeät, niin kipeät!!!) Hmm... Puuhamaa on monta muutakin asiaa, mutta en nyt jaksa listata kaikkea. ;) Sen sijaan voisin vaikka kertoa miten tämä liittyy mihinkään. Eilen viikon pituisen juonimisen ja salailun jälkeen kaappasimme Saijan kanssa Sinin viettämään viimeistä maanantaitaan neitinä. Yllätys sujui mainiosti ja päivä oli suorastaan mahtava! Tuli myös todistettua, että Puuhamaassa tosiaan voi viettää "koko päivän kesäisen", sillä olimme puoltatoista tuntia lukuunottamatta koko aukioloajan siellä. Eilen illalla väsynyt, grillaamisesta savunhajuinen ja puuhamaalaulua hyräilevä kolmikko palasi onnellisena Helsinkiin, vaikka matkanteko vähän hidastuikin eräässä Hyvinkään risteyksessä, missä auto sammui, koska se takana tuleva poliisiauto hermostutti mua niin... ;)
p.s. Suosittelen Viktorian putouksia, Tarzan-rataa ja pomppumattoa höyrysaunakäynnillä viimeisteltynä. :)
p.s. Suosittelen Viktorian putouksia, Tarzan-rataa ja pomppumattoa höyrysaunakäynnillä viimeisteltynä. :)
torstai 12. heinäkuuta 2007
Kaikki muuttaa!
Hassua, että kaikki meinaavat muuttaa melkein samaan aikaan. Jo tähän asti tiedossa olleiden muuttojen lisäksi myös kämppikseni ilmoitti tänään lähtevänsä Turkuun opiskelemaan ensi kuussa. Aika jännittävää nähdä, millainen otus tuohon huoneeseen sitten syyskuussa muuttaakaan... Sehän voi olla vaikka pikkuinen fuksi. :)
(Aika hämmentävää, että eilen kun suljin silmäni ennen nukahtamista, näin Loopin' Louien pyörimässä nosturinsa ympärillä!!!)
(Aika hämmentävää, että eilen kun suljin silmäni ennen nukahtamista, näin Loopin' Louien pyörimässä nosturinsa ympärillä!!!)
keskiviikko 11. heinäkuuta 2007
Riemastuttavaa kohteliaisuutta
Tänään aamupäivällä sateisessa Helsingissä pikkupoika bussissa sai lähes kaikkien matkustajien ja toivottavasti kuskinkin huulille leveän hymyn. Kun 70v saapui Rautatientorille, kuului takapenkistä noin esikouluikäisen pojan hilpeä huudahdus: Kiitos kyydistä!
tiistai 10. heinäkuuta 2007
Mira the Automekaanikko & co.
Olen taas vaihteeksi helsinkiytynyt ja jopa ehtinyt tämän päivän olla kotona yli puoli tuntia. Viikonloppuna harrastin taas vaihteeksi varjoasukkaana olemista Valkonauhakodilla ja Saijan avuksi salakaasona olemista Sinin polttareissa. Sunnuntai oli aivan mahtava sisältäen mm. balettia Rautatientorilla, vaalipuheita Sinikratian puolesta Senaatintorilla, kuviokelluntaa järvessä ja muuta mukavaa. Seuraavan vuorokauden puolella sitten ilmaantuikin ongelmia. Ei, ne eivät johtuneet siitä, että minä ajoin Leppävaarasta Helsingin keskustaan - ainakaan suoranaisesti. ;) Puoli kolmeen asti yöllä ongelmoimme Siltavuorenpenkereellä autosta kuuluvaa kummaa ääntä ja hulluksi tulleita mittareita kunnes Sinin veli pitkän puhelun päätteeksi vihdoin paljasti, että päälle jääneillä pitkillä valoilla saattaisi olla asian kanssa jotain tekemistä. Vähänkö noloa...varsinkin kun ehdin soittaa jo isälleni. Puolustuksekseni voin sanoa, että pitkiä valoja en ollut itse laittanut päälle ja että autossa lopulta oli ihan oikeastikin vikaa, mistä ne mittari kielivät. Tämän selvittäminen kyllä jäi seuraavaan päivään ja silloinkin muutaman Ligreton, Alhambran ja Bohnanzan jälkeen. :D Kyllähän me tytöt siitä jäähdytysnesteen (tai tässä tapauksessa veden) lisäämisestä selvittiin...tarvittiin vaan muutama puhelu ja ahkeraa auton ohjekirjan lueskelua. Mutta itse asiassa... nyt kun asiaa mietin, en ole Sinistä kuullutkaan mitään sen jälkeen kun se lähti sillä autolla liikkeelle... ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)