tiistai 10. helmikuuta 2009
Yliannostus vanukkaasta
On pitkä tarina miten siihen päädyttiin, mutta joka tapauksessa saimme eilen lounaan jälkeen Pystysuoran ja Vaakakieron kanssa idean vanukkaansyöntikilpailusta. Oliviasta mentiinkin suorinta tietä lähikauppaan ja vanukasvalikoimia tutkailemaan. Siwasta löytyi kahta makua (maitosuklaata ja kinuskia) aika monta purkkia ja päädyimme sitten lopulta ostamaan 3/maku/henkilö. Siispä peräkkäin kassalle, jokaisella 6 purkkia vanukasta käsissä. Kassaneidin ilme kertoi paljon, kun viimeinenkin meistä tuli kassalle sama leveä virne kasvoillaan. Sisällä Vaakakieron luona järjestimme purkit ja lusikat pöydän reunalle ja pakollisten alkukuvien jälkeen aloitimme taiston vanukasarmeijaa vastaan. Tosin siinä vaiheessa tehtävä vaikutti vielä hyvinkin mahdolliselta, jopa helpolta, mutta jo kolmannen purkin kohdalla alkoi tuntua, että voisi ihan hyvin lopettaakin. Kilpailu kun oli kyseessä, piti tietenkin jatkaa. Vaakakiero tosin päätti neljännen purkillisen jälkeen viisaasti luovuttaa. Tästähän myös aiheutui jäljellä oleville kilpailijoille lisää syömistä, mutta he sinnittelivät urheasti loppuun. Itse olin kyllä jo melkein luovuttamassa, mutta loppu häämötti eikä silloin enää saanut antaa periksi. Henkinen voitto siis lopulta kuuluu Pystysuoralle, joka epäröimättä tarttui seitsemänteenkin vanukaspurkkiinsa ja jonka huhutaan joskus syöneen jopa kymmenen purkillista kerralla...
Viimeistä päivää tyhjä nimetön
Kohta ei enää tarvitse kenenkään ihmetellä kihlausuutisen paikkansapitävyyttä sormuksen puuttumisen perusteella. Huomenna nimittäin pitäisi titaanisten sormustemme olla valmiita. Olen jopa onnistunut oppimaan, missä sormessa sitä kuuluu pitää, vaikka en olekaan ihan varma sen sormen nimestä. (Jos oikein kovasti miettii, niin autoiluanalogian perusteella päädyn siihen vasempaan, mistä tulikin mieleeni taas muistisääntö "v niinku vasen ja vihkisormus". Ei sillä käden nimellä nyt merkitystä olekaan, jos muuten osaa...) Intuitiivisesti laittaisin sen joka tapauksessa siihen toiseen käteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)