lauantai 18. elokuuta 2007

Loin ryhmän

Viime viikolla kuulin, että OL on Irc-galleriassa - nyt valloitetaan jo Facebookia. Tai no, tällä hetkellä siihen ryhmään kuulun vain minä (ja toinen persoonallisuuteni, Iina)...mutta näin tiedoksi vaan.

perjantai 17. elokuuta 2007

keskiviikko 15. elokuuta 2007

Sikeäuninenko?

Heräsin tänään auringonpaisteeseen ja ihmettelin eikö sitä sadetta ja ukkosta ollutkaan ollut yön aikana. Kun aukaisin tietokoneen, selvisi kuitenkin, että olin vaan nukkunut sen ohi... (Pidän nykyään Hesarin sivua aloitussivuna, etten lehtiä lukemattomana ihan putoa kelkasta.) Vettä oli tullutkin niin paljon, että Hakaniemessä pystyi heittämään kärrynpyöriä kyynärpäihin asti ulottuvassa vesilammikossa. ;) Hämmentävää...

tiistai 14. elokuuta 2007

Sotilasvalaa katsomassa

Äiti sanoo, että mun kannattais mennä armeijaan. En ymmärrä. Kävin viime perjantaina tutustumassa Vekaranjärvellä, kun veljellä oli sotilasvala. Se on nyt sitten panssarijääkäri... (Oli muuten yllättävän haastavaa tunnistaa se takaapäin niin monen vihreään pukeutuneen tyypin seasta. Minä sentään tunnistin tytöt pojista, toisin kuin eräät...) Listasin muutaman pääsyyn miksi ei kantsi mennä armeijaan:

1) siellä haisee äijä
2) ihmiset käyttäytyvät hämmentävästi
3) arkkitehtuuri ei ole oikein mistään kotoisin

torstai 9. elokuuta 2007

Etsin perusteluita

Miksi pitäisi tehdä gradu? Eikö laaja kandi riitä, jos ei aio akateemiselle uralle? Jos osaatte vastata tähän, niin kommentoikaa. :)

keskiviikko 8. elokuuta 2007

Elämänohjeita 8-vuotiaalta

- Mira, miksi sun täytyy mennä yliopistolle?
- No mieti nyt jos mä olisinkin töissä, niin mulla ei olis senkään verran aikaa leikkiä teidän kanssa.
- Miksi sun pitää mennä töihin?
- Kai sitä rahaa jostain täytyy saada.
- Miksi sä tarviit rahaa?
- Elämiseen.
- Etkä tarvii! Sähän voit asua äidin ja isän luona....tai!!!! Sä voit mennä naimisiin! ... Mira, etsitkö sä miestä?
- ööö...mmm...ööö...tota...
- [taputtaen käsillä pöytää rytmissä] Se mies antaa sulle rahaa ja sä voit tehdä kotitöitä ja synnyttää lapsia. Sit ne lapset menee kouluun, niin sä voit tehdä töitä yhteen saakka.
- Mutta eihän Mira sitten vois leikkiä teidän kanssa... (, sanoo henkilön äiti, joka oli pitkään kotiäiti, mutta tekee nyt töitä yhteen asti, kun lapset ovat koulussa)
- [tyytyväinen ilme kasvoillaan] Niin. Mutta sit me voitais leikkiä niiten lasten kanssa!

Seuraavana päivänä tämä samainen pikkuneiti antoi käytännön neuvoja siitä, miten mies löydetään. Ensinnäkin voi mennä kuntosalille tai ravintolaan. Kun menee ravintolaan, katsotaan onko jossain pöydässä mies. Sitten varmistetaan, ettei sillä ole sormusta. Sitten mennään istumaan sen viereen ja kysytään: "Mennäänkö naimisiin?" Toinen tapa on kulkea kadulla ja jos vastaan tulee joku, voi sanoa: "Sä oot hieno. Meetkö sä mun kanssa naimisiin?"

Jommalla kummalla meistä on vielä paljon opittavaa elämästä. Voitte itse päättää kummalla. ;)

p.s. Haluaisin kovasti saada käsiini sen saksankielisen opetusvideon, jonka pikkuneiti kuvasi aiheesta isoveljensä avustuksella...

tiistai 7. elokuuta 2007

Yritän

Viime aikoina on ollut niin kovin monta asiaa, joista olisin halunnut kirjoittaa: pieniä ja suuria, vaikeita ja helppoja. En kuitenkaan ole saanut mitään niistä kirjoitettua. Päätin nyt kuitenkin kirjoittaa jotain ympäripyöreää. Niin, että joo...kotona olen...ollut jo viikon. Olen pikkuhiljaa alkanut sopeutua taas arkeen. Heprean luennot alkoivat. Hain yliopistolta uuden kalenterin ja lukuvuositarran, samalla kävin haistamassa kevään arkeani. Kyllä. Porhania ja päärakennus tuoksuivat viime keväältä. Kun tulin eilen luennolta, Senaatintorin kellokonsertti oli käynnissä ja se jotenkin vielä vahvisti ajan ja paikan irrallisuutta. Tuntui kuin tilataideteoksesta. Kaikenlaista muutakin on tapahtunut pääni sisässä ja sen ulkopuolella - sellaista mitä nyt en jaksa, enkä välttämättä osaakaan, kirjoittaa.