Kuinka pitkälle pääsee jääräpäisyydellä?

Olen ihan oikeasti tulossa siihen johtopäätökseen, että aivoistani on tippunut joku pala pois. Sellainen pala, joka säätelee akateemisia taitoja. Toisaalta olen aika onnellinen siitä, että samaan aikaan on kehittynyt jonkinlainen noloudensietokyky, joka auttaa kestämään tilanteita, jotka aiheutuvat sen palasen puuttumisesta. Tänään siitä oli hyötyä, kun opponoin. Opponointi meni huonosti - ja pahinta on että uskon etten olisi voinut tehdä sitä paremminkaan. Sanottava vaan yksinkertaisesti loppui kesken (ja siitä kuulin varmaan kolme kertaa). Täytyy myöntää, että tosiaan lähdin seminaariin sillä asenteella, että vain suoritan sen pois, koska olin päättänyt sittenkin ryhtyä maisteriksi. Maistereiden pitäisi saada pikkasen enemmän palkkaa kuin kandien, ja se voi joskus osoittautua ihan hyödylliseksikin... varsinkin kun sen tutkinnon nyt saa suoritettua melko pienellä lisävaivalla. (En kyllä enää ole varma kuinka pienellä...) Aika kylmää tosiaan, mutta vetoan tässä päätöksessä suurimmalta osin rahaan. (Heh.. sunnuntaina nähdystä Jane Austen -leffastakin voi todeta, että sillä ylimääräisellä rahalla voi tehdä kaikenlaista kivaa ihmisille joskus. ;) ) No, voisin haluta nauttia vielä jonkin verran akateemista vapauttakin... kandiksi voisin kai valmistua välittömästi, jos jättäisin nykyisen seminaariesitelmäni kandintutkielmana. Sitä en taida kyllä tehdä, koska en ihan heti suunnitellut alkavani alepankassaksi ja ne opintotuet ensi syksyn englanninjaksoa varten olisivat ihan tarpeeseen... :) Tällä hetkellä on vielä tarpeeksi jääräpäisyyttä tämän suunnitelman toteuttamiseen, mutta katsotaan uudestaan ensi viikolla, kun oma esitelmä on ohi. :D