Ensimmäiset kurssilaiset lähtevät jo ylihuomenna, pesin pyykkiä toisiksiviimeistä kertaa, jäljellä enää yksi viikonloppu keskuksella, kaksi aamua lukutaitoluokassa, yritän tiedustella tyhjästä tilasta lontoonmatkalaisten laukuissa...
Alan siis ehkä ymmärtää, että kahden viikon päästä olen Suomessa. Ajassa ja paikassa on niin hämmentävä liikkua. Sillä vasta kun on saapunut seuraavaan paikkaan, tajuaa lähteneensä edellisestä. Meillä ei ollutkaan tänään iltapäivätunteja eli on aikaa miettiä tällaisia ja istua ja odottaa lähtöä... ja miettiä sitä, että kun täältä lähtee, niin ei ainakaan saman ihmisryhmän kanssa tule tänne enää takaisin. Pitääpä keksiä jotain rakentavampaa tekemistä. :)
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Niinku esimerkiksi alkaa siivoamaan kaikkia papereita ja tavaroita yöpöytälaatikoissa ja hyllyllä...? No, tulihan ostettua halpa junalippu Lontooseen. Yleensä katson niitä nettihintoja vasta edellisenä päivänä ja ne on järkyttävän kalliita. Hiphei! Kerrankin nopeasti ja halvalla Lontooseen. (Yleensä busseja pitää odotella vaihtoasemilla yhteensä ainakin tunti!) Pitää kyllä kiivetä ulos tästä lähtökuopasta. Ei täällä jaksa odottaa viikkoa. :)
Lähetä kommentti