Epämääräisellä tuulella

*kulkisi ympyrää, jos 12m²:n huoneessa voisi, mutta yrittää kuitenkin*

Valitusvaihde

Ajattelin kirjoittaa jotain, mutta en osaa oikein aloittaa mistään. Tajusin, että haluan vain tuhista ja polkea jalkaa. Samalla tajuan, että se on aika turhaa. Päällä on jokin mystinen laiskotusputki....edelleen. Olen taas kerran päättänyt, että minusta ei ole rehelliseen ansiotyöhön ja etten osaa mitään mistä oikeasti olisi hyötyä. (Varsinkaan proseminaarista ei ole mitään hyötyä ja siksi sitä ei kannata tehdä. ;) ) Mutta onko se nyt joku syy siihen, ettei yritäkään? Ja miksi...miksi pitää aina yrittää valehdella itselleen? Siksi en nyt meinaa saada tähän enää sanaakaan kirjoitettua. Anteeksi sekavuus, mutta halusin kirjoittaa jotain.

Kirahvin läikät

Mistä on pienen kirahvin läikät tehty? Ruskeasta pahvista vai askarteluhuovasta? Tällä kertaa käytimme huopaa vaikkakin jouduimme tyytymään mustaan väriin ja maalarinteippikiinnitykseen. Olin siis luvannut rasavilliserkuilleni (apina ja pussieläin), että voisimme tehdä minusta oikean kirahvin sen jälkeen kun muut vieraat ovat lähteneet veljeni (tuhooja) ylioppilasjuhlista. Siis hei mullahan oli jo oikea pohjaväri eli tuumasta toimeen vaan! Sakset viuhuivat hetken, ja tässä tulos:

Edellisen kerran Pariisissa...

Fiksun näköistä

Ei sitä itselleen mitään mahda. Jos on päässä vikaa, niin sitten on... Mitäköhän tuossa olisin... ehkä 7?

10 vuotta sitten

Tämä kuva on otettu aika tarkkaan 10 vuotta sitten. Minut napannut tuimailmeinen salapoliisi on tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut veljeni. :)

Ne kuuluisat keltaiset kengät...

Perjantaina menimme Lauran kanssa sisään KodinAnttilaan. Hälytinlaite piippasi. Toisella kokeilukerralla kaikki oli ihan ok, joten jatkoin matkaa kauppaan ja lähes unohdin tapahtuneen. Kassalta lähdön jälkeen piippasin taas ulko-ovella! Reppua pengottiin sitten ihan porukalla ja kokeiltiin heilutella kaikenlaisia mahdollisia esineitä hälyttimien edessä, mutta kovasti näytti siltä, että syypää oli edelleen repun uumenissa. Kassapojan ilme oli kuulemma näkemisen arvoinen, kun ongin pienestä muovipussista kirkkaankeltaiset kesäkenkäni (olin siis matkalla veljen ylioppilasjuhliin....) ja vein varashälyttimien eteen: "piip!". Hyvin hämmentävää! Vielä hämmentävämpää oli, että pohjaa ei saanut irti eikä ollut mahdollista oikein keksiä mitään muutakaan sijaintia hälytyslaitteen. Ehkä joku on asettanut salakuuntelukojeen kengän kantaan... ;) Piippaamisesta ei päässyt eroon edes vaihtamalla kengät jalkaan. Tätä kokeiltiin Valintatalossa.

Vielä hyviä uutisia samaiseen reissuun liittyen: Juholle löytyi ylioppilaslahja ja minulle uusi iiiiiiiso muistikortti kameraan.