Tämä blogiteksti on hieman poikkeava muullakin tavoin kuin, että ne alkavat tässä blogissa olla aika harvinaisia. Kirjoitan nimittäin tänne sadannetta kertaa.
Eipä sitä myöskään joka päivä kandidaatiksikaan valmistuta. Olin tänään publiikissa Helsingissä ja samalla lopulta selvisi, mitä se sellainen edes tarkoittaa. Publiikki on siis tilaisuus, missä todistukset jaetaan. Ohjelmassa ei ole mitään hirmu juhlallista, varadekaani vain pitää puheen ja tilaisuuden jälkeen on kuohuviini/Pommac-tarjoilu. Päälläkin on suurimmalla osalla vain siisti arkiasu. Juhlasalissa olleen ohjelman jälkeen yllätyin iloisesti: minulle tultiin tarjoamaan ruusu! Monilla laitoksilla näköjään on tapana muistaa valmistuvia opiskelijoita kukin. :)
Viime aikoina on mielessä ollut paljon kirjoitettavaa blogiin, mutta asiat, joista olisin halunnut kirjoittaa ovat vieneet vähän liikaa aikaa eli en vain ole jaksanut... Näihin mahdollisiin aiheisiin olisi kuulunut epätoivoinen kandidaatintutkinnon kokoaminen, muutto vanhempien luo, matka Venäjälle ja Mongoliaan, työviikonloppu Riihimäen erämessuilla ja monta muuta pienempää asiaa mihin olen törmännyt viimeisen parin kuukauden aikana.
tiistai 10. kesäkuuta 2008
sunnuntai 2. maaliskuuta 2008
Hyvinkäälle
Eilen tuli täyteen yksi vuosi siitä kun muutin. Eilen oli myös päivä, jona päätin muuttaa pois ensi kuun lopussa. Tai ainakin melkein päätin... niin nopeasti se päätös kypsyi, että en osaa olla varma, olenko ihan tosissani. Vaikka kovasti huvittaisikin toisaalta jäädäkin, tulee aina kerta kerran jälkeen vastaan se, että olisi yksinkertaisesti kaikkein järkevintä muuttaa Hyvinkäälle vanhempien luo. Englantiin pitäisi lähteä elokuun alussa ja suuri osa toukokuustakin menee Venäjällä ja Mongoliassa. Mitä siinä nyt turhaan vuokraa maksamaan?
keskiviikko 13. helmikuuta 2008
Siivous!
Taas kerran pääsin ihmettelemään kuinka paljon turhaa paperia pöydälle on päässyt kertymään. Tänään oli siivouspäivä. Kipeänä ollessa kaikki sotku nimittäin alkoi vähän rasittamaan. Uskomattoman paljon kaikkea mielenkiintoista löytyi... esim. eräs kutsukortti 24.11.2007 pidettyihin juhliin - avaamattomassa kirjekuoressa. Tämän sisällön olin kuitenkin onneksi tiennyt (mahdollisesti jo senkin takia, että olin itse ollut lähettämässä kutsuja...).
Siivouksen lopputulos oli, että pöydältä lähti n. 5cm paksu pino roskapaperia, mutta jäljelle jäi vieläkin ihan liikaa. Jäljelle jääneet ovat nyt tosin ihan järjestyksessä. Se on hyvä. Seuraavalla kertaa voisi käydä lattialla tai kaapissa pahvilaatikossa olevien papereitten kimppuun... ellei pöydän sekasotku ole taas ehtinyt kasvaa sitä ennen liian suureksi...

tiistai 12. helmikuuta 2008
Kevät?
Jos en paremmin tietäisi, niin luulisin, että kevät olisi jo pitkällä... Tänään kun astelin pihalla, niin linnut lauloivat, lumi oli melkein sulanut ja alhaalla laaksossa näkyi vihreää ruohoa... (niin siellä jalkapallokentällä tosin). Tarkenin sitä paitsi olla ulkona! Viikon sairastamisen jälkeen on hienoa huomata, mitä se terveenä oleminen taas tarkoittikaan. :)
torstai 7. helmikuuta 2008
Kipeänä
Pari edellistä päivää on ollut vähän heikko olo ja kylmä koko ajan. Viime yönä sitten lopulta iski kuume ja tänään vietän ihan kotipäivää... Yksi kirja pitäisi palauttaa tänään, mutta taidan ottaa mieluummin rapsut kuin tulla vielä kipeämmäksi. Vihdoinkin onnistun siis ottamaan aikaa blogin kirjoittamiseen. Kun tapa jossain vaiheessa katkesi, oli aina vain vaikeampaa kirjautua Bloggeriin ja tarttua näppäimistöön, vaikka pieniä aiheita silloin tällöin olisikin ollut. Viime aikoina olen kyllä vähän yrittänyt - niin kuin näkyy.
Ei ehkä ole tapahtunutkaan mitään niin dramaattista kuin viime keväänä eikä myöskään ole ollut yhtä tylsää kuin kesällä. Muutama on yrittänyt myös pidemmän aikaa väittää, että sellaisellakin asialla kuin seurustelu voisi olla jonkinlainen yhteys kirjoittelemattomuuten... Enpä tiedä. Ehkä, ehkä... On tässä toisaalta ollut seminaarikin, joka on vaatinut aika paljon ylimääräistä aikaa. Eipä tänne ollut alunperinkään ollut tarkoitus kovin usein kirjoitella. Jossain vaiheessa vain yksinkertaisesti tapahtui niin paljon kaikenlaista. Ehkä viimeistään taas ensi syksynä aloitan Englannissa...

maanantai 28. tammikuuta 2008
Ensilumet?!
Kaikkein uskomattominta siinä, että kävin eilen ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämässä, on se, että se onnistui JO... Aika toivotonta on. Vielä kun sain uudet suksetkin joululahjaksi. Mihin niitä lopulta enää Etelä-Suomessa tarvitsee?
tiistai 22. tammikuuta 2008
Huoltomiehiä ja tarkastajia, osa X
Miksi ne aina onnistuu tulemaan niin täydelliseen aikaan? Tänään huutelin suihkusta oven läpi vastauksia kysymyksiin kylpyhuoneen lattian ja seinien materiaaleista. Hämmentävää.
Talossa on siis joku kartoitus remonttia varten, jonka olisi ehkä määrä alkaa ensi elokuussa eli juuri sopivasti ehdin alta pois. :)
Talossa on siis joku kartoitus remonttia varten, jonka olisi ehkä määrä alkaa ensi elokuussa eli juuri sopivasti ehdin alta pois. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)