Itsenäisyyspäivänä puussa

Englantilainen aamiainen

Tänään söin viimeisen kunnon englantilaisen aamiaisen täällä. Sunnuntaisinhan aamupala keskuksella sisältää tavallisten murojen, leipien ja jogurtin lisäksi makkaraa, tomaattia, kanamunaa, pekonia ja papuja. Tätä varten kannattaakin myös viikonloppuisin herätä aamupalalle kahdeksaksi. Onneksi keittiöhenkilökunta on oppinut pitämään ruokia esillä kauemmin kuin puoli tuntia, joten pieni tai isokaan myöhästyminen ei aina haittaa. Ajankohta on siltikin vielä vähän aikainen, joten useimmiten olen mennyt nukkumaan uudestaan vatsa täynnä ja herännyt toiselle aamupalalle lounasaikaan. ;) Sitten kun vielä on yleensä mennyt kolmeksi kirkkoon, niin myös iltapäivä täyttyy ja sunnuntait menevät täällä usein ihan leppoisasti omalla painollaan ilman että tarvitsee mitään erikoista tekemistä suunnitella.

Oma koti kullan kallis

Tajusin juuri, etten ole ehtinyt kirjoittaa tänne suuria uutisia asunnon löytymisestä! Tällä kertaa ei pitäisi peruuntua, kun nimikin on jo vuokrasopimuksessa. Jännittäviä asioita on siis luvassa ensi vuonna, esim. koska minulla ei aikaisemmin ole ollut omaa keittiötä mutta en ole myöskään tehnyt omaa sähkösopimusta. Pieni riski on myös siinä, että kellään muulla ei ole avainta... paitsi sellaisilla henkilöillä joilla se ehkä on ammatin puolesta. Kokemushan yksin asuminen saattaa olla, kun on asunut kahden hengen huoneessa ja ruokaillut n. 20-200 henkilön kanssa melkein puoli vuotta.

Ja sitten ne aikuisuuspisteet! Ne taitaa vähän nousta tätä myötä... Varsinkin kun suku on uhannut yhdessä ostaa mulle joululahjaksi pesukoneen! Töihinkin pitää mennä, koska opintotuet on melkein loppu.

Päässä on alkanut pyöriä kuva pohjapiirroksesta, mihin yritän sijoitella kaikki kivat huonekalut, mitä on matkan varrelta kertynyt. Niitä on lopulta niin paljon, että en ole ihan varma tuleeko yksiössä ahdasta, kun vielä kaiken lisäksi haluan sinne kunnon ruokapöydänkin... Saapa nähdä. :)

Lopun enteitä

Ensimmäiset kurssilaiset lähtevät jo ylihuomenna, pesin pyykkiä toisiksiviimeistä kertaa, jäljellä enää yksi viikonloppu keskuksella, kaksi aamua lukutaitoluokassa, yritän tiedustella tyhjästä tilasta lontoonmatkalaisten laukuissa...

Alan siis ehkä ymmärtää, että kahden viikon päästä olen Suomessa. Ajassa ja paikassa on niin hämmentävä liikkua. Sillä vasta kun on saapunut seuraavaan paikkaan, tajuaa lähteneensä edellisestä. Meillä ei ollutkaan tänään iltapäivätunteja eli on aikaa miettiä tällaisia ja istua ja odottaa lähtöä... ja miettiä sitä, että kun täältä lähtee, niin ei ainakaan saman ihmisryhmän kanssa tule tänne enää takaisin. Pitääpä keksiä jotain rakentavampaa tekemistä. :)

Suuria mestariteoksia on valmistunut tällä viikolla lukutaitoryhmässä. Näitä isoja kirjoja on tehty käsin kahden tai kolmen henkilön ryhmissä ja jokainen on kirjoittanut, kuvittanut ja taittanut yhden pienen vihkosen tietokoneella. Tänään aamulla näistä vielä tehtiin pienet A7-versiot: paperia kului vain yksi arkki/kirja! Vaikka viime päivät ovatkin sisältäneet lähinnä piirtämistä, värittämistä, leikkaamista ja teippaamista, on tehty täyttä päivää eikä aikaa ole ollut paljon muulle. Mitä nyt iltaisin ollaan katsottu Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (BBC) tai jotain muuta...

Neljä viikkoa!

Vaikka tuntuu, että aikaa onkin kulunut, on jotenkin hurjaa ajatella, että vajaan viiden viikon päästä olen jo Suomessa eikä tänne enää sitten tule takaisin, ainakaan tässä tarkoituksessa. Tasan neljä viikkoa lähtöön Lontooseen ja kolme viikkoa varsinaisen lukutaito-osion päättymiseen (ja sitten pitäisi olla valmis). Huh! Aikaisempien kokemusten perusteella tämänpituinen aika menee aika nopeasti...kuten tänne tullessakin. Siihen kun vertaa, niin luultavasti tulee ihan yhtä yllätyksenä se, että tänne ei palaa kuin sen tajuaminen, että lopulta on täällä. Jonkinasteinen järkytys on myös tajuta, että jouluun on vajaa kuusi viikkoa.

Huomenna lauantaina mennään jonkun lukutaitoyhdistyksen kokoukseen, jossa on luentoja (mm. meidän opettajan) ja mahdollisuus tutustua lukutaitoihmisiin. Jännittävää...

P.S. Vaikka en olekaan onnistunut kirjoittamaan viime aikoina paljon blogiin, niin olen lisäillyt Picasaan kuvia aika säännöllisesti.

Maa valkoisena

Lokakuu, eteläinen Englanti, luonnon väritystä pysyy juuri ja juuri kutsumaan ruskaksi ja yhtenä iltana vain alkaakin sataa lunta! Ulkoa alkaa kuulua kiljuntaa ja Facebookiin ilmestyy kuvia lumessa riehuvista ihmisistä. Minä ravaan luokkahuoneen ja oman huoneen väliä, koska täytyy vielä kirjoittaa liitutaululle seuraavan päivän lukutaitotuntia varten oppimateriaalia ja suunnitella tätä samaista oppituntia. Olemme kämppiksen kanssa melkein menossa nukkumaan, kun ovelta kuuluu koputus. Avaan ja oviaukosta lentää sisään huoneeseen märkää lunta!! Hetken lamaannuksen jälkeen tajuan sulkea oven estääkseni lisävesivahinkoja. Päätämme avata oven uudelleen parin minuutin päästä ja siellä se edelleen on, meidän kerroksen originelli keppostentekijä, kylmä vesi sormien välistä valuen. Onnistumme ehkä saamaan vähän lunta sen niskaan ennen kuin peräännymme uudestaan. Päätämme varustautua puolustamiseen, koska oven takaa kuuluu ääni, että se haluaa välttämättä käyttää kaikki loputkin vähät lumensa. Kämppis laittaa takkini väärinpäin päälle huppu naaman peitteeksi ja minä otan kameran valmiiksi. Vaanija oven takaa suostuu lopulta menemään pois.

Tänä aamuna lumi oli edelleen maassa. Hassua, että lumen alta pilkottaa kukkaistutuksia ja vihreitä lehtiä. Koetunnin pitämisen jälkeen kahvitauko palkitsee koko aamun kestäneen jännityksen ja pääsin laskemaan mäkeä tarjottimella. Eteläafrikkalainen mies intoutui rakentamaan pyörittämällä valtavaa lumipalloa ja hupi jatkui lumisotana sen jälkeen kun kipaisin hakemassa kameran huoneesta. Täällä "etelässä" lumi on kai sitten aika eksoottinen juttu. :)