sunnuntai 10. elokuuta 2008
Sunnuntai
Keskukselta lähtee sunnuntaiaamupäivisin kyytejä lähialueiden kirkkoihin. Torstaihin mennessä piti ilmoittautua johonkin listaan, jos halusi varmista paikan autossa. Päätin silloin, että kokeilisin vähän erilaisia paikkoja näinä ensimmäisinä viikkoina jo ihan senkin takia, että erityyppisiin jumalanpalveluksiin pääsisi nyt helposti vierailemaan ja laajentamaan perspektiiviään. Kyllähän se tietenkin ihan Suomessakin onnistuisi, mutta tietty alkuponnistus ottaa selville aikoja ja paikkoja on tässä tapauksessa tehty valmiiksi. Tänään siis kävin baptistikirkossa vajaan puolen tunnin automatkan päässä. Jumalanpalveluksen jälkeen pidettävä piknik oli ehkä houkutellut useita mukaan, mutta monet olivat kuulleet hyvää paikasta tutuiltaan jo etukäteen ja päättäneet mennä. Seurakunta vaikutti oikein kodikkaalta ja heti sisään astuessa tuli hyvin tervetullut olo. Ehkä erilaisin asia mihin en ollut tottunut oli, että melkein kaikilla oli mukana oma Raamattu, mistä puheen aiheena olleita kohtia seurattiin. Ensi kerralla on kyllä ihan hyvä ottaa omansa mukaan jo siitäkin syystä, että pystyy seuraamaan paremmin, kun on suomenkielinen teksti. Tykkäsin lauluista, mitä siellä oli. Mukava sekoitus vanhaa ja uutta kuten kirkon miljöökin 1800-luvulta olevine hautakivineen ja suhteeellisen uusine seurakuntatiloineen. (Kylästä pitää vielä mainita, että siellä oli aika paljon olkikattoja.) Mitäköhän muuta siitä sanoisi... tuntui suhteellisen tutulta, yleisesti vapaamuotoisempaa tosin. Niin, ja siellä oli Reilun kaupan kahvia ja teetä. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti