maanantai 20. lokakuuta 2008

Takkikriisi

Vaellusreissun jälkeen päätin pestä ulkoilutakkini. Tämä ei nähtävästi ollut kovinkaan hyvä idea, koska huomasin kaksi viikkoa sitten sateessa kävellessäni, että konepesu oli tehnyt jotain jännää sateenpitävälle pinnalle. Siispä päätin, että ehkä on aika luopua siitä melkein 10 vuotta vanhasta takista ja hankkia uusi. Täällä ei tule useinkaan oltua lähellä sopivia kauppoja, joten asia jäi hoidettavaksi Suomessa. Lauantaiaamun kiirettä lievittääkseni annoin isälleni tehtäväksi kartoittaa takkitilannetta ja ohjeita siitä, mitä etsin. Vähänkö oli sitten kriisin paikka, kun oikeastaan ainoa kriteereihin sopiva takki muistutti kovasti Juhanin takkia! Värivaihtoehdoistakin juuri se musta oli ainoa, mistä oikeasti tykkäsin. Täytyy vain uskotella itselleen, että North Face on oikeasti yleinen merkki, musta neutraali väri, miesten ja naisten malleilla on huomattava ero, Juhanin takki kuluu puhki/unohtuu jonnekin ennen joulukuuta ja että isän valitsemasta takista ei oikeasti voi saada aikuisuuspisteitä. Tästä huolimatta äidin ensimmäinen kommentti oli, olinko ostanut samanlaisen takin kuin Juhanilla! Eikä se edes ole nähnyt sitä takkia kovin usein...huoh...

Toinen huolestuttava asia on, että takkimaun lisäksi meillä näyttää olevan toinenkin ikävähkö yhteinen(/tarttuva?!) piirre. Onnistuin nimittäin unohtamaan pankkikorttini Pohjois-Englantiin kaupan kortinlukijaan! Itse asiassa tästä sattumasta kyllä voi vain päätellä, että ei ole tervettä mennä kauppaan sen aukeamisaikaan. Melkein neljän viikon käteisellä elämisen jälkeen sain viimein käsiini uuden kortin. Aika luksusta...

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hihhii :D oota vaan, kyllä te ne kävelysauvat kaivatte pian esiin!