Tänä aamuna lumi oli edelleen maassa. Hassua, että lumen alta pilkottaa kukkaistutuksia ja vihreitä lehtiä. Koetunnin pitämisen jälkeen kahvitauko palkitsee koko aamun kestäneen jännityksen ja pääsin laskemaan mäkeä tarjottimella. Eteläafrikkalainen mies intoutui rakentamaan pyörittämällä valtavaa lumipalloa ja hupi jatkui lumisotana sen jälkeen kun kipaisin hakemassa kameran huoneesta. Täällä "etelässä" lumi on kai sitten aika eksoottinen juttu. :)
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Maa valkoisena
Lokakuu, eteläinen Englanti, luonnon väritystä pysyy juuri ja juuri kutsumaan ruskaksi ja yhtenä iltana vain alkaakin sataa lunta! Ulkoa alkaa kuulua kiljuntaa ja Facebookiin ilmestyy kuvia lumessa riehuvista ihmisistä. Minä ravaan luokkahuoneen ja oman huoneen väliä, koska täytyy vielä kirjoittaa liitutaululle seuraavan päivän lukutaitotuntia varten oppimateriaalia ja suunnitella tätä samaista oppituntia. Olemme kämppiksen kanssa melkein menossa nukkumaan, kun ovelta kuuluu koputus. Avaan ja oviaukosta lentää sisään huoneeseen märkää lunta!! Hetken lamaannuksen jälkeen tajuan sulkea oven estääkseni lisävesivahinkoja. Päätämme avata oven uudelleen parin minuutin päästä ja siellä se edelleen on, meidän kerroksen originelli keppostentekijä, kylmä vesi sormien välistä valuen. Onnistumme ehkä saamaan vähän lunta sen niskaan ennen kuin peräännymme uudestaan. Päätämme varustautua puolustamiseen, koska oven takaa kuuluu ääni, että se haluaa välttämättä käyttää kaikki loputkin vähät lumensa. Kämppis laittaa takkini väärinpäin päälle huppu naaman peitteeksi ja minä otan kameran valmiiksi. Vaanija oven takaa suostuu lopulta menemään pois.

Tänä aamuna lumi oli edelleen maassa. Hassua, että lumen alta pilkottaa kukkaistutuksia ja vihreitä lehtiä. Koetunnin pitämisen jälkeen kahvitauko palkitsee koko aamun kestäneen jännityksen ja pääsin laskemaan mäkeä tarjottimella. Eteläafrikkalainen mies intoutui rakentamaan pyörittämällä valtavaa lumipalloa ja hupi jatkui lumisotana sen jälkeen kun kipaisin hakemassa kameran huoneesta. Täällä "etelässä" lumi on kai sitten aika eksoottinen juttu. :)
Tänä aamuna lumi oli edelleen maassa. Hassua, että lumen alta pilkottaa kukkaistutuksia ja vihreitä lehtiä. Koetunnin pitämisen jälkeen kahvitauko palkitsee koko aamun kestäneen jännityksen ja pääsin laskemaan mäkeä tarjottimella. Eteläafrikkalainen mies intoutui rakentamaan pyörittämällä valtavaa lumipalloa ja hupi jatkui lumisotana sen jälkeen kun kipaisin hakemassa kameran huoneesta. Täällä "etelässä" lumi on kai sitten aika eksoottinen juttu. :)
perjantai 24. lokakuuta 2008
Häkkyrä katossa
Kämppis sai syntymäpäivälahjaksi postissa sellaisen kattoon ripustettavan asian, mihin voi ripustaa kaikkea mahdollista. Siispä saimme idean, että joka sunnuntai tästä eteenpäin arvomme teeman, jonka mukaan laitamme nipsuihin kiinni tietynlaisia tavaroita. Teemavaihtoehtoja voi laittaa teekuppiin pienillä paperilapuilla. Tulossa on ainakin syksyn lehdet ja ruokailuvälineet. Joulukuussa siitä ehkä teemme siitä adventtikalenterin. :)
Opetusnäyte tulossa...
Taas yksi viikko mennyt. Aika on kulunut aika nopeasti, mikä auttaa kovasti siihen, että maanantaina aloittamani laskuri ei enää ole niin masentava (54 päivää). Aika täällä alkaa olla aika täyttä: suhteellisen paljon lukuläksyjä, aika usein on ryhmätyötapaamisia, salsa-aerobikkia dvd:ltä keskiviikkoiltaisin, heprean lukupiiri arkisin, jos jaksaa... Ainakin kaksi viimeistä päivää ovat olleet täpötäysiä, vaikka siihen ohjelmaan onkin mahtunut kaikkea muutakin, esim. paperilumihiutaleiden tekemistä suomalaisen pikkutytön kanssa. Nyt sitten olen vaan tehnyt kaikkea epätuotteliasta lounasajasta lähtien, vaikka huomisen tehtäviä ajatellen olisi voinut tehdäkin jotain... Tällä viikolla on nimittäin käyty läpi erilaisia lukutaitoprojekteissa käytettäviä opetusmetodeja ja ensi viikolla edessä on koitos: jokainen pitää toisille tunnin käyttäen yhtä metodeista. Ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että olen aika onnellinen, kun keskiviikko on ohi. Onneksi lukutaitoprojektit pitävät sisällään niin paljon muuta kuin opettamista ja sen käytännön opettamisen oikeasti yleensä hoitavat jotkut muut... :)
Tällä viikolla oli viimeiset fonetiikan tunnit ja äänteidentuottamiskokeesta tuli niin hyvät tulokset, että vähän aloin epäillä opettajan korvien toimintaa. ;)
Tällä viikolla oli viimeiset fonetiikan tunnit ja äänteidentuottamiskokeesta tuli niin hyvät tulokset, että vähän aloin epäillä opettajan korvien toimintaa. ;)
maanantai 20. lokakuuta 2008
Takkikriisi
Vaellusreissun jälkeen päätin pestä ulkoilutakkini. Tämä ei nähtävästi ollut kovinkaan hyvä idea, koska huomasin kaksi viikkoa sitten sateessa kävellessäni, että konepesu oli tehnyt jotain jännää sateenpitävälle pinnalle. Siispä päätin, että ehkä on aika luopua siitä melkein 10 vuotta vanhasta takista ja hankkia uusi. Täällä ei tule useinkaan oltua lähellä sopivia kauppoja, joten asia jäi hoidettavaksi Suomessa. Lauantaiaamun kiirettä lievittääkseni annoin isälleni tehtäväksi kartoittaa takkitilannetta ja ohjeita siitä, mitä etsin. Vähänkö oli sitten kriisin paikka, kun oikeastaan ainoa kriteereihin sopiva takki muistutti kovasti Juhanin takkia! Värivaihtoehdoistakin juuri se musta oli ainoa, mistä oikeasti tykkäsin. Täytyy vain uskotella itselleen, että North Face on oikeasti yleinen merkki, musta neutraali väri, miesten ja naisten malleilla on huomattava ero, Juhanin takki kuluu puhki/unohtuu jonnekin ennen joulukuuta ja että isän valitsemasta takista ei oikeasti voi saada aikuisuuspisteitä. Tästä huolimatta äidin ensimmäinen kommentti oli, olinko ostanut samanlaisen takin kuin Juhanilla! Eikä se edes ole nähnyt sitä takkia kovin usein...huoh...
Toinen huolestuttava asia on, että takkimaun lisäksi meillä näyttää olevan toinenkin ikävähkö yhteinen(/tarttuva?!) piirre. Onnistuin nimittäin unohtamaan pankkikorttini Pohjois-Englantiin kaupan kortinlukijaan! Itse asiassa tästä sattumasta kyllä voi vain päätellä, että ei ole tervettä mennä kauppaan sen aukeamisaikaan. Melkein neljän viikon käteisellä elämisen jälkeen sain viimein käsiini uuden kortin. Aika luksusta...

Päivitystä
Tätä blogia lukemalla melkein luulisi, että en palannut ollenkaan tuolta reissulta. Itse asiassa palasin Suomesta eilen jo toista kertaa kuukauden sisällä. Ensimmäisen käynnin alussa oli jo aika selvää, että mummo ei eläisi enää kovin montaa päivää ja niinpä tapahtuikin, että palatessani takaisin Englantiin minulla oli yksi isovanhempi vähemmän. Selvisi, että matkavakuutus korvaisi matkan hautajaisiin eli olin viime lauantain Suomessa ja matkustin perjantaina ja sunnuntaina. Tämä muutti hiukan epäilevän suhtautumiseni matkavakuutuksia kohtaan.
Viimeinen kurssi alkoi kolme viikkoa sitten ja lukutaitotuntejen lisäksi lukujärjestyksessä on ensimmäisen puolikkaan loppuajasta myös fonetiikkaa, antropologiaa, kielisosiologiaa ja tiimityöskentelyä. Viikot ovat olleet sen verran täysiä, että perjantain vapautuminen on purkautunut monena viikkona hihittelynä kaikelle mahdolliselle tilannehuumorille.

tiistai 16. syyskuuta 2008
Matkasuunnitelmia
Taukoviikon suunnitelmat ovat vähän muuttuneet tässä ja olen viettänyt pari viimeistä päivää pyörittelemällä bussiaikatauluja... Kävi siis niin, että tulenkin Suomeen ensi viikon keskiviikkona samalla lennolla kuin Juhani ja palaan sunnuntaina. Vanhempien siis piti silloin tulla tänne, mutta toinen mummoista on ollut vähän huonona viime aikoina ja päätimme tehdä sitten näin päin. Kukaan ei oikeastaan tiedä, onko tilanne vakava, mutta mukavampi tietenkin joka tapauksessa mitä useampi pääsee vierailemaan mummon seuraksi sairaalassa.
Tässä välissä siis ollaan menossa Juhanin kanssa vaeltamaan Pohjois-Englantiin ja takaisin Lontooseen tullaan vasta tiistaina myöhään. Tämä tarkoittaa, että koko keskiviikko menee matkustamiseen, koska minun täytyy käydä vaihtamassa tavaroita täällä keskuksessa ja liikenneyhteydet eivät tosiaankaan ole nopeimmasta päästä... Kävin myös kysymässä majoituksesta Juhanille jossain täällä, mutta keskuksessa on joku iso konferenssi silloin ja yöpyminen tulisi aika kalliiksi.
Ajattelin ensi viikon perjantaina mennä Helsinkiin näillä näkymin eli siksi voisi sopia jotain, jos haluaa tavata. OL:n illassakin varmaan käyn.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)